Vakavissa mielenterveysongelmissa on käännyttävä lääkärin puoleen. Niihin auttavat mielialalääkkeet ja terapia. 

Masennuslääkkeiden tehottomuutta on kuitenkin kritisoinut mm. psykologi Aku Kopakkala, joka TV:ssä esittämänsä kritiikin vuoksi sanottiin irti työpaikastaan. Masennuslääketeollisuudessakin ovat kiinni isot rahat, ja siellä on varmasti osakkaina monia lääkäreitä ja lääkäriasemien omistajia. Lisäksi masennuslääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksia ei ole voitu tutkia. Joillekin niistä on apua, joillekin ei. (http://m.iltalehti.fi/terveys/2014081718579420_tr.shtml)

Tässä artikkelissa esittelen aivojen tarvitsemia lisäravinteita, jotka rakentavat aivoja ja niiden välittäjäaineita luonnollisella tavalla.

 

 

Välttämättömät rasvahapot

Masentuneella on katsottu olevan puutoksia aivojen välittäjäaineissa. Niiden rakentumiseen tarvitaan mm. välttämättömiä rasvahappoja.

”Ilmeisesti psykiatristen sairauksien perimmäinen syy ei ole välittäjäaineiden puute; se on pikemminkin oire. Primaari syy saattaa olla häiriö solukalvon fosfolipidien tasapainossa.” Näin kirjoittaa tohtori Tolonen (lähde). Fosfolipidejä saisi ns. neurolipideistä (Neuroglandin, Neuroway, Vahva neurolipidi).

Neuroglandin-tuote sisältää:

Pellavansiemenöljyä 450 mg
Fosfolipidejä 100 mg
Fosfatidyyliseriiniä 100 mg
Resveratrolia 100 mg
E-vitamiinia 50 mg

(lähde)

Neuroway sisältää:

  • paljon neurolipidejä
  • runsaasti mm. fosfoseriiniä

(lähde)

Vahva jääpalaneurolipidi sisältää

  • Lesitine ex-animalia
  • Fosfolipidi
  • Fosfatidikoliini
  • Fosfokoliini
  • Fosfatidyyliseriini
  • Glykolipidi
  • Vesi

(lähde)

Koska nuo tuotteet ovat suhteellisen kalliita, päädyin hankkimaan soijalesitiiniä ja fosfatidyyliseriiniä, joita edelliset tuotteet muun muassa sisältävät. Lisäksi ostin aivoille tärkeää karnosiinia.

Aivoistamme on noin 30 prosenttia lesitiiniä. Aivojen, selkäytimen ja hermoston suojatupesta on melkein kaksi kolmasosaa lesitiiniä. Sydämessäkin sitä on paljon. Lesitiini koostuu monesta luontaisesta osasta kuten koliini, inositoli, linolihappo, fosfatidyliseriini, rasvahapot ja triglyseridit. (Lähde) Siinä on toisin sanoen samoja aineita kuin yllä mainituissa neurolipidituotteissa.

Ostamani fosfatidyyliseriini sisältää myös fosfatidikoliinia.

Karnosiinista kertoo tohtori Tolonen, että se auttaa diabeteksessä, syöpäpotilaiden täydentävänä hoitona, tukee mielenterveyttä ja ehkäisee vanhenemista (lähde). Karnosiinia on paljon lihaksissa ja aivoissa (lähde). 

 

 

Välttämättömät aminohapot (EAA, essential amino acids)

Aivojen välittäjäaineiden muodostumiseen tarvitaan myös aminohappoja. ”Aminohapot muodostavat suurimman osan kehon rakenteista kuten veren, entsyymit, hormonit, AIVOJEN VÄLITTÄJÄAINEET ja lihakset.” Siksi tilasin tämän tuotteen, jossa on kaikkia tarvittavia aminohappoja. Tuotteen sisältö:

Sisältää per: 15 g (päiväannos)
L-leusiinia 5000 mg
L-isoleusiinia 800 mg
L-valiinia 2200 mg
L-lysiiniä 2200 mg
L-fenyylialaniinia 1800 mg
L-treoniinia 1500 mg
L-histidiiniä 700 mg
L-metioniinia 500 mg
L-tryptofaania 200 mg

Myös kalaöljy nostaa mielialaa 2-3 gramman päiväannoksina.

 

Aivojen välittäjäaineet

Aivojen välittäjäaineita ovat mm. serotoniini, dopamiini, GABA ja noradrenaliini.

Serotoniinipuutteen fyysisiä oireita ovat mm. allergiat, näköhäiriöt, hiilarihimot, nielemisvaikeudet, huimaus, kuiva suu, päänsärky, korkea verenpaine, liiallinen nukkuminen, unettomuus, yöllinen hikoilu, tinnitus, lihominen, vaikeat PMS oireet. Serotoniininpuutteen psyykkisiä oireita ovat mm. riippuvaisuus, masennus, impulsiivisuus, maalaisjärjen puute, ilottomuus, eristäytyneisyys, masokismi, pakko-oireisuus, täydellisyyden tavoittelu, pelkotilat, raivo. Voi aiheuttaa muisti- ja keskittymisvaikeuksia, mm. sekavuutta ja levottomuutta.

Serotoniin muodostumista tehostavat mm. kalsium, kalaöljy, 5-HTP, magnesium, melatoniini, B6-vitamiini, tryptofaani, sinkki ja kärsimyskukka. Tryptofaania tai 5-HTP:tä ei saisi ottaa samaan aikaan SSRI-lääkkeen (kuten Sertralin) kanssa, ettei tule vaarallista serotoniinioireyhtymää. ( 5-HTP lienee parempi kuin tryptoaani. Lähde.)

Dopamiinitason nostamiseen tuossa suositellaan mm.  fenyylialaniinia, tyrosiinia ja methioniinia. (Ne sisältyvät yllä mainittuun aminohappovalmisteeseen). Siihen suositellaan myös ruusujuurta, pyridoksiinia, b-vitamiiniyhdistelmää, fosfatidilyseriiniä ja ginko bilobaa (neidonhiuspuu-uutetta).

L-teaniinin (150 mg 3x päivässä) pitäisi lisätä GABA-välittäjäaineiden määrää, vähentää stressin aikana vapautuvan noradrenaliinin määrä, lisätä serotoniinin ja dopamiinin pitoisuutta aivoissa, vähentää pelkokäyttäytymistä sekä vähentää ahdistuneisuuteen liittyvää käyttäytymistä.

Tulehduksen välttäminen

Jotkut käynnissä olevat tutkimukset antavat viitteitä siitä, että elimistön tulehdus voisi olla osasyynä masennuksen syntyyn ja sen hoitaminen voisi auttaa masentunutta. Tulehduksen luontaiseen hoitamiseen suositellaan mm. kurkumiinia sekä kalaöljyä. (Lähde.) Tulehdusta vähentävä ruokavalio ei liene myöskään huono idea.

 

Muita lisäravinteita

 – Ubikinoni

  • tuottaa energiaa
  • ehkäisee vanhenemisen tuomia haittoja
  • suojaa aivosoluja vapaita radikaaleja vastaan
  • lievittää kolesterolilääkkeiden (statiinien) aiheuttamia haittoja

– sen aktiivinen muoto ubikinoli on vielä tehokkaampi

MCT-öljy

kaakaonibsit

NAC

Bacoba (brahmi)

Gotu kola

Fo ti – sitruunamelissa (lemon balm)

– valeriaana (ahdistukseen, nukahtamiseen)

 

Eteerisiä öljyjä aivojen välittäjäaineiden avuksi

Tällä sivulla esitetään, että

serotoniinia voisi tukea laventelilla, kamomillalla, villiappelsiinilla ja meiramilla 

noradrenaliinia voisi tukea rosmariinilla ja sitruunaruoholla (cymbopogon flexuosus)

dopamiinia voisi tukea myskisalvialla (salvea sclarea)

Käyttö esim. näin:

– 5 tippaa joka öljyä 10 ml:n roll-on -lasipulloon. Pullo täytetään oliiviöljyllä tai muulla sopivalla öljyllä (manteli, hamppu, avokado, jojoba, ruusunmarja, auringonkukka, greipinsiemen). Pullolla sivellään öljysekoitusta jalkoihin, korvien ympäri, ranteisiin tai mihin vain. Voi käyttää niin usein, kuin haluaa.

 

B3 -vitamiini

B3-vitamiinia eli niasiinia on myös käytetty masennuksen ja ahdistuksen hoidossa. Ohjeet siihen löytyvät englanniksi tästä.

Ahdistukseen

Ahdistuksen hoidon luontaisempia keinoja ovat mm. kamomilla, L-teaniini, laventeli, kärsimyskukka, lemon balm, valeriaana.

Joissakin tapauksissa voi myös kokeilla metioniinia ja TMG:tä.

Lisätietoja tästätästä,  tästä ja tästä.

Lopuksi

Tässä on mainittu iso määrä tuotteita. Ei liene tarkoituksenmukaista hankkia niitä kaikkia esimerkiksi sertraliinin tilalle, jos siitä haluaa luopua koska siitä ei ole ollut hyötyä. Kaikki on yksilöllistä. Mutta uskoisin, että E-EPA/DHA -kalaöljy, neurolipidit ja aminohapot olisivat sieltä tärkeimmästä päästä.

Mielenterveysongelmat ovat hyvin yleisiä. Muistaakseni joka neljäs suomalainen käyttää psyykelääkkeitä. Masentumisesta ja muista psyyken ongelmista puhutaan nykyään melko avoimesti. Ne eivät ole enää niin hävettäviä asioita kuin ennen.

Mielenterveydelle ovat välttämättömiä myös

– omien traumojen käsittely ja paraneminen

– läheiset ihmissuhteet

– elämän merkityksen löytäminen

– mielekäs toiminta.

Jos mitään näistä elämän rakennusaineista ei ole eikä mitään jaksa, niin rohkaisen lukijaa lähtemään kuitenkin jostakin kohtaa liikkeelle. Apua on. Toivoa on. Yksi avainasia on rehellisyys ja avoin keskustelu asioista sellaisen kanssa, johon luottaa.

Lisätietoja

http://www.feelguide.com/2015/01/06/new-research-discovers-tha-depression-is-an-allergic-reaction-to-inflammation/

 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s