Borrelioosista on olemassa maailmalla kaksi koulukuntaa: amerikkalainen IDSA  (Infectious Diseases of America) ja kansainvälinen ILADS (International Lyme Related Diseases Society).

IDSA:n mukaan kroonista borrelioosia ei ole olemassa, on vain jälkioireita. Koska kroonista borrelioosia ei ole, sitä ei tarvitse hoitaa, sille ei ole diagnoosiluokitusta eivätkä siitä kärsivät ole oikeutettuja yhteiskunnalta saataviin tukiin. ILADS:n mukaan krooninen borrelioosi on olemassa, se pitää ja sitä voidaan hoitaa. Saman logiikan mukaisesti krooniselle borrelioosille pitäisi olla oma diagnoosiluokitus sekä siitä kärsiville olemassa yhteiskunnan normaalit tuet.

IDSA:n suositukset perustuvat korruptiolle. IDSA:n jäsenillä oli yhteyksiä vakuutusyhtiöihin.

Silti suomalaiset lääkärit, jopa, ja varsinkin suurin osa infektiolääkäreistä, teilaa ILADS:in mukaiset LTT-testit, joilla voidaan katsoa, kärsiikö henkilö kroonisesta borrelioosista. Esim. tässä artikkelissa  johtava infektiolääkäri teilaa Saksan testit ja hoidot. Hän ei kyllä mainitse, millä perusteella hän testit ja hoidot teilaa. Silläkö perusteella, että yksityislääkärit ansaitsevat praktiikallaan rahaa? No niinhän sairaalalääkäritkin tekevät. Ja joutuvat ilmeisesti joustamaan periaatteissaan voidakseen säilyttää työnsä. Vai lienevätkö suomalaiset infektiolääkärit perehtyneet näiden testien luotettavuuteen? Tässä tieteellisessä tutkimuksessa on saatu selville, että kroonisesta borrelioosista kärsivillä on alhainen CD57-arvo, testi, jota Saksassa mitataan.

Tässä eräs johtava infektiolääkäri opettaa lääkäripäivillä, miten potilaalle vakuutetaan, ettei hänellä ole borrelioosia. Miksei lääkäripäivillä opeteta, miten hoitaa terveiksi ne 10-15 prosenttia potilaista, joille parin viikon antibioottikuuri ei tepsi, vaan jotka saavat IDSA:n mukaan ”jälkioireet” ja ILADS:in mukaan kroonisen borrelioosin, ja vaivansa seurauksena monesti sairasloman ja työkyvyttömyyden?

Infektiolääkärit sanovat, että jälkioireet hoidetaan oireenmukaisesti terveyskeskuksessa. Sellaista testiä heidän mukaansa ei ole, jolla voitaisiin todeta, onko elimistössä elävää borreliabakteeria vai ei. Jos sitä ei voida todeta, voidaan kysyä myös käänteisesti, että millä perusteella sanotaan, ettei kroonista borrelioosia ole? Koska jos on, jälkioireet hoidetaan tehokkaimmin hoitamalla niiden syy eli krooninen infektio pois päiväjärjestyksestä, jos muuta syytä tai diagnoosia ei löydetä. 

Tässä Duodecimin artikkelissa pohditaan, mitä kroonisella borrelioosilla tarkoitetaan ja onko sitä olemassa. Siinäkin teilataan Saksan yksityislaboratorioiden testit ”validoimattomina”. (Herää kysymys, kuka määrittää, onko testi validoitu, ja kuka ne validoi.)

Uskon kyllä, että jokainen potilas haluaa saada oikean diagnoosin ja hoidon, oli se sitten borrelioosi tai joku muu sairaus. Miksi sitten on potilaita, joille ei diagnoosia eikä hoitoa tunnu löytyvän, vaikka heitä on juoksutettu poliklinikalta toiselle jo vuosien ajan ja sairaus ja työkyvyttömyys vain jatkuvat?

Huomattavaa myös on, että ILADS käyttää muitakin testejä kuin parjattua LTT-testiä. Tosiasiaksi vain jää, ettei vielä ole kunnon borrelioositestiä olemassakaan, ei IDSA:n eikä ILADS:inkaan puolella, ellei sitten Jyväskylän yliopistossa kehitteillä oleva testi tee tässä asiassa läpimurtoa.

Suomalaisetkin asiantuntijat myöntävät, että borrelioosin diagnoosin tulee olla pääasiassa kliininen eli oireisiin perustuva. Tämä oireistoon vetoaminen tuntuu tehoavan valistuneilla suomalaislääkäreillä siinä vaiheessa, kun iholta löytyy erythema migrans ja potilas asuu punkkialueella ja on liikkunut luonnossa. Kliininen diagnoosi ja käytettävissä olevat testimenetelmät ovat saaneet borrelioosin kanssa pitkään työskennelleet ILADS-lääkärit uskomaan myös krooniseen borrelioosiin. Onhan elävää borreliabakteeria löydetty jopa Alzheimeria sairastaneiden vainajien aivoista.

 

Saksassa enemmän ILADS-myönteisyyttä

Tässä (10 A. LTT tests von Baehr) kerrotaan Saksassa kroonisen borrelian diagnoimiseen käytetyistä LTT-testeistä tarkemmin.

Saksassa lääkärit ovat muutenkin avarakatseisempia vaihtoehtohoidoille. Ainakin BCA-klinikka sekä Arminlabs hoitavat ja diagnosoivat ILADS:in mukaan.

Myös Dr. Riedel, Saksan Lyme-yhdistyksen varapuheenjohtaja, hoitaa ILADS:in mukaan. Kun hänelle kerrottiin, että Suomessa infektiolääkärit eivät usko LTT-testeihin, hän vastasi näin: ”In general: Most doctors who are not in touch with lyme disease cannot admit that they have no knowledge. So they doubt test results they don’t understand.” (Yleensä ottaen useimmat lääkärit, jotka eivät tunne Lymen tautia, eivät kykene myöntämään, ettei heillä ole riittävästi tietoa. Niinpä he epäilevät sellaisia testituloksia, joita he eivät ymmärrä.)

Käyttämästään laboratoriosta Riedel sanoo: ”The reliability of LTT depends on method and procedere. These can differ from laboratory to laboratory. I use test of IMD (Intitut of medical Diagnostic) in Berlin, because their tests have the highest standards and the leader of the laboratory is the author of the attached article.” (LTT-testien luotettavuus riippuu käytetystä metodista ja proseduurista. Ne voivat vaihdella laboratoriokohtaisesti. Itse käytän berliiniläisen IMD:n testejä, koska ne ovat korkeatasoisia, ja laboratorion johtaja on sama mies, joka on kirjoittanut yllä olevan artikkelin (von Baehr).

Ruotsissa on yksi edistyksellisemmin ajatteleva borrelioosilääkäri. Häntä vainoaa Ruotsin Valvira.

Suomessakin heitä on kourallinen, mutta nimet jääkööt mainitsematta ilmeisistä syistä.

Hoitosuositukset

IDSA:n hoitosuositukset löytyvät tästä ja tästä. Krooniselle borrelioosille ei kuulemma löydy tieteellisiä perusteita ja pitkiin antibioottihoitoihin sisältyy vaaroja. (Vaarallisempiako kuin se, että potilas jää työkyvyttömäksi?)

ILADS:in hoitosuositukset löytyvät täältä. Sieltä löytyy myös vastaus IDSA:n hoitosuosituksiin sekä pohdintaa siksi, miksi samojen tutkimusten nojalla voidaan päätyä erilaisiin tulkintoihin siitä, mikä on hyvä hoito. Näin voi käydä silloin, kun

  • todistusaineisto on heikkoa
  • suositusten kehittäjillä on erilainen lähestymistapa todistusaineistoon (systemaattinen / ei-systemaattinen), todistusaineiston synteesiin tai tulkintaan
  • suositusten kehittäjillä on erilaisia oletuksia hoidon hyödyistä ja haitoista

Ristiriitaisia suosituksia on yli 25 eri taudille, eikä tällä hetkellä ole olemassa järjestelmää, joka löytäisi sovun keskenään ristiriitaisten hoitosuositusten välille.

Suomen käypähoitosuositus borrelioosiin löytyy tästä. Sen mukaan
”Ihottuma paranee viikkojen tai kuukausien kuluttua itsekseen, mutta jos potilas jää hoitamatta, taudin aiheuttanut spirokeetta saattaa jäädä elimistöön ja aiheuttaa myöhemmin oireita niveliin, hermokudokseen tai sydämeen.

Oireiset potilaat tulee aina hoitaa antibioottikuurilla, jolloin ihottuma paranee yleensä 1–3 viikossa.” 

Ohjeet tuntuvat aika vaatimattomilta, kun ottaa huomioon sen, ettei tavanomainen lyhyt antibioottikuuri tepsikään 10-15 prosentille tartunnan saaneista.

Doksisykliinin tehokkuudesta

Borreliabakteeri esiintyy kolmessa eri muodossa: spirokeettana (korkkiruuvina), plebinä (suorana) ja kystana (pyöreänä). Kaikki nämä muodot voivat piiloutua limaan eli biofilmeihin. Lisäksi puhutaan solunsisäisistä borrelioosibakteereista.

Tuoreeseen borrelioositartuntaan määrätään yleensä 2-3 viikon Doxicyclin- tai Amorion-kuuri. Näin siitä huolimatta, että tutkimuksissa näkyy, ettei Doxicyclin niin tehokasta ole.

Doksisykliini vähensi tämän tutkimuksen mukaan borrelian spirokeettamuotoja noin 90 prosenttia, mutta pyöreiden muotojen määrä kaksinkertaistui.

Amoksisilliini vähensi spirokeettamuotoja noin 85–90 prosenttia ja pyöreitä muotoja noin 68 prosenttia.

Metronidatsoli vähensi spirokeettoja noin 90 prosenttia ja pyöreitä noin 80.
 
Tigesykliini ja tinidatsoli vähensivät sekä spirokeettoja että pyöreitä muotoja n. 80–90 %.
 
Kaikki viisi antibioottia vähensivät biofilmien muodostumista vain 30-55 %.
 
Vain tinidatsoli vähensi eläviä organismeja noin 90 %:lla.
 

Muiden antibioottihoitojen jälkeen 70 – 85 %:ssa biofilmien kaltaisista pesäkkeistä oli eläviä organismeja. 

 

Potilaiden toivomus

Työkyvyttömien potilaiden pääasiallisimpana toiveena ei ole saada kroonisen borrelioosin diagnoosia. Tuskin sille edes on diagnoosiluokitusta. Luokiteltiinpa heidän sairautensa sitten krooniseksi borrelioosiksi, borrelioosin jälkioireistoksi tai joksikin muuksi sairaudeksi, potilaat haluavat hoitoa ja parantumista. Lisäksi tarvitaan tietysti lisää tieteellistä tutkimusta – jota lääketeollisuus ei ole rahoittanut.
 
Jos olisin lääkäri tai tutkija, olisin avoimella mielellä, jotta löytäisin totuuden. Jos tutkijoilla ja lääkäreillä ei ole tätä mieltä, mikä heidän motiivinsa on? Monesti se on raha, valta, asema, ego ja pelko kasvojen menetyksestä, jos pitäisi nöyrtyä myöntämään olleensa väärässä.
 
 
 
 
 
 
 

        

 

 

 

 

 

Mainokset